Koronavirus ei estä autontuontia

by Tomi Rantanen

Rahti ja autonkuljetusrekat kulkevat Euroopassa aivan kuten ennenkin. Toistaiseksi asiamiehemme pääsevät liikkumaan omien maidensa sisällä ja autontarkastusten suorittaminen onnistuu kuten ennenkin.

Voimassaolevat matkustuskiellot ja suljetut rajat estävät nyt auton ostajia itse lähtemästä auto-ostoksille Eurooppaan. Ulkoministeriö suosittelee ettei ulkomaille pitäisi matkustaa. Rajoilta ei pääse enää ykstyishenkilönä yli. Rekkakuljetukset kuitenkin liikkuvat yhä. Rajalla kuljettajan kuume saatetaan mitata, mutta rekkojen on pakko kulkea, jotta talous pysyisi edes jotenkin pystyssä.

Koska monet autonostomatkaa haaveilevilta jää nyt suunnitelma toteutumatta, niin ideoimme kampanjan, joka on voimassa niin kauan kuin ulkoministeriön suositus kieltää yksityishenkilöitä matkustamasta.

Toistaiseksi annamme kaikista ajoneuvojen rekkakuljetuksista Euroopasta Hankoon -10% alennus. Voimassa toistaiseksi. Alkaen 21.3.2020 jälkeen tehdyissä tilauksissa.

Auton ostaminen etänä voi tuntua pelottavalta. Me teemme ostamisesta sinulle kuitenkin todella turvallista ja helppoa. Useimmiten ammattilaisen tekemä auton kuntoraportti kertoo autosta nopeasti paljon enemmän kuin oma autokuumeisena tehty katselmus. Asiamiehillämme on OBD-vikakoodien lukijat, maalipinnan paksuusmittarit, vuosien jatkuva kokemus autojen ostamisesta ja vankka paikallinen kielitaito. Useimmiten heiltä onnistuu möys tinkiminen paremmin kuin autokuumeessa Suomesta paikanpäälle lentäneeltä yksityiseltä. Jos et ole koskaa vielä tilannut autoa etänä välittäjän avustuksella, niin nyt on todella hyvä aika kokeilla sitä. Useimmiten säästät useita tuhansia euroja ja lisäksi sinulta säästyy omaa aikaasi.

Vaihtoautoja emme ota tilauksesta tuotuihin autoihin, mutta parhaan tuloksen saat myymällä nykyisen auton itse Nettiautossa. Voimme myös ottaa autoja välitysmyyntiin niin, että auto jää omaan ajoosi ja näytät sitä tarpeen tullen ostajakandidaateille. Uuden tuontiauton voit ostaa halutessasi vaikka vain muutaman satasen käsirahalla ja näin voit rauhassa myydä pois nykyisen autosi.

This article was published on Saturday 21 March, 2020.
Current Reviews: 0

Tell a friend about this article:

  
Avaa chat
Kysy minulta!
Hei!

Voisinko olla avuksi?