kaikki tuotteet

kaikki tuotteet
Displaying 1 to 10 (of 15 articles)
Thursday 29 November, 2018
kirjoittanut Tomi Rantanen

ST Tuontipalvelu Oy:n lehdistötiedote 16.11.2018

KÄYTETTETTYJÄ AUTOJA TUODAAN KIIVAMMIN KUIN KOSKAAN

Menossa on nyt jo neljäs perättäin kasvun vuosi käytettyjen autojen maahantuonnissa. Verottajan julkisten autoveropäätöksien luettelojen perusteella tämän vuoden tammi - lokakuun aikana on tehty verotuspäätöksiä 31214 maahantuodusta henkilöautosta. Tämä tarkoittaa historiallisen suurta 34 % kasvua viime vuoteen verrattuna.

Jos vertaillaan kolmea viime kuukautta elokuusta lokakuuhun, oli kasvu jo 53 % verrattuna viime vuoteen. Tällaista räjähdysmäistä tuonnin kasvua ei ole nähty koskaan aiemmin. Minkäänlaisia hidastumisen merkkejä ei ole ilmassa.

Jo lokakuun loppuun mennessä on käytettyjä henkilöautojen maahantuonnissa saavutettu lähes aiempi ennätysmäärä 31944 kpl, joka on vuodelta 2003. Tästä vuodesta tulee neljäs perättäinen kasvun vuosi käytettyjen autojen maahantuonnissa. Aiempien vuosien kasvuprosentit ovat olleet 18,4% 10,1% ja 24,1%. Ennusteemme mukaan autoja tuodaan tänä vuonna jopa 39000 kpl.

Elokuussa ja lokakuussa autoveropäätöksiä tehtiin yli neljä tuhatta. Aiemmat kuukausiennätykset ovat olleet kolmen tuhannen päätöksen luokkaa. Harvinaisempien autojen verotuspäätöksiä saa tällä hetkellä odottaa huomattavasti aiempaa pidempään. Veroviranomaisen autovero-osasto on selkeästi ruuhkautunut. Tämä hankaloittaa jonkin verran autoja maahantuovien autoliikkeiden tilannetta, koska rahoituksella myytyjen autojen rahoitusosuuden saaminen on siirtynyt viime aikoina aina vain kauemmaksi ja maahantuontia harjoittavien kauppiaiden kassa saattaa siksi olla koetuksella.

Käytettyjen autojen tuonti on neljässä vuodessa kaksinkertaistunut. 

Mitkä ovat suuren kasvun syitä?

Tärkeimpänä syynä näkyy selvästi ennätyksellisen halpa Ruotsin kruunu ja suuret vaihtoautovarastot Ruotsissa. Jo viime vuoden joulukuussa Ruotsi ohitti Saksan autotuonnin kärkimaana. Tahti on entisestään kiihtynyt. Oikeastaan koko viimeaikainen tuonnin kasvu on tullut Ruotsista tuoduista autoista. Ruotsissa on myyty uusia autoja viime vuosina jopa kolme kertaa enemmän kuin Suomessa. Tuontiautona suosituimpia ovat kolmesta viiteen vuotta vanhat autot. Leasing-sopimuksien loppuessa tarjolle tulee suuria eriä juuri suomalaisia kuluttajia kiinnostavia autoja. Ruotsissa myydään paljon Suomessa suosittuja merkkejä kuten Volvo, VW, Mercedes-Benz, Audi ja BMW. Saksassa autoissa harvemmin on toista rengassarjaa tai valmiiksi asennettuna moottorilämmitintä. Maahantuoja säästää usein reilun tonnin kun näitä Suomessa välttämättömiä varusteita ei tarvitse hankkia erikseen. Ruotsin läheinen sijainti ja runsaat laivayhteydet tekevät tuomisesta kohtalaisen edullista ja nopeaa.

Toinen syy tuonnin kasvuun on 2014 joulukuussa saatu korkeimman hallinto-oikeuden päätös (nro 2014:182). Päätöksen keskeinen sisältö on, että verotuspäätöksiä tekevän viranomaisen pitää etsiä kaikista auton ensirekisteröinnin jälkeisistä autoverolaeista pienin autoveroprosentti. CO2-perusteiseen verotukseen siirryttiin 1.1.2008 ja tuolloin isopäästöisten autojen verotus kiristyi merkittävästi. Paljon päästävien autojen verotus on edelleen kiristynyt 1.4.2009, 1.4.2012 ja viimeisimpänä siirryttäessä WLTP-perusteiseen päästömittaukseen tänä vuonna 1.9.2018. Useat autoharrastajat edelleen haaveilevat isolla moottorilla varustetusta urheiluautosta tai maasturista. Siksi iso osa maahantuoduista autoista on 2008 ja vanhempia autoja, jotka ovat isopäästöisiä. Vaikka Suomen lainsäätäjä on tavoitellut toisenlaista kehitystä, niin EU:n lainsäädäntö pakottaa verottajan sallimaan maahantuonti pienillä veroprosenteilla. Esimerkiksi 2018 lokakuussa verotetuista 4542 autosta 1156 kpl eli 25% oli rekisteröity ennen 1.4.2009. Tässä joukossa on suuri määrä isopäästöisiä autoja, joista on maksettu varsin kohtuullisia autoveroja.

Kolmantena syynä näkyy selkeästi autokauppiaiden lisääntynyt tuonti. Käytettyjen autojen maahantuonnista valtaosa on autokauppiaiden tuontia. Alle puolet on yksityisten henkilöiden itse, tai välittäjän avustama, tuomia autoja. Internettiä tehokkaasti hyödyntävät uudet yritykset, jotka tarjoavat netissä autokauppiaille valmiiksi kuntotarkastettuja autoja, ovat nostaneet suosiotaan. Yhä useammat autokauppiaat hankkivat autoja Euroopasta online autohuutokauppoista. Jatkuva tuonnin kasvu on pitänyt rekkakuljetusten hinnat varsin kohtuullisina. Useimmat kuluttajat kokevat ostamisen turvallisempana ja helpompana kun he pääsevät itse autoa kotimaisessa liikkeessä koeajamaan.

Neljäs syy on saksalaisten ja muidenkin eurooppalaisten lisääntynyt pelko dieselauton omistamiseen. Saksassa dieselautoilla ei enää saa ajaa suurempien kaupunkien keskustaan. Pelkona kuluttajilla euroopassa on, että kieltoalueet lisääntyvät ja vuotuiset dieselautojen veromaksut nousevat. Keskimäärin Suomeen tuotujen autojen ikä on noin 6 vuotta ja edelleen valtaosa on dieseleitä. Suosituimmat merkit ovat edelleen Mercedes-Benz, BMW ja Audi. Näitä kalliita premium autoja myydään vähemmän Suomessa uutena, mutta useammilla on varaa hankkia sellainen käytettynä tuontiautona. Suomeen ei ole odotettavissa ajokieltoalueita dieseleille. Täällä paljon ajaville diesel tulee edelleen pienen kulutuksen takia edullisemmaksi kuin bensakoneella varustettu auto. Näin ainakin nimenomaan yli kolme vuotta vanhojen autojen kohdalla. Uudemmissa bensamoottoreissa on kehitys mennyt jo eteenpäin ja kulutus menee jo lähelle dieselmoottorilla varustettuja malleja. Saksassa vanhempien dieselmallien hinnat ovat selkeästi laskeneet. Tilastojen perusteella suomalaiset kuluttajat eivät ole pelänneet ostaa näitä Saksan ale-dieseleitä.

Viidentenä syynä on uudehkojen ympäristöystävällisten autojen tuonti. Meille tulee viikottain puheluita, joissa asiakas kertoo, että Suomen vaihtoautomarkkinoilla ei ole tarjolla hänen haluamaansa uudehkoa, vuoden pari vanhaa, täyssähköautoa tai plug-in hybridiä. Myös maakaasulla (CNG) käyvien autojen tuonti on reilussa kasvussa. Useimmat kuluttajat haluavat ostaa vähän käytetyn auton mieluummin kuin uuden, koska uuden auton hinta tipahtaa aina merkittävästi heti ensirekisteröinnin jälkeen. Tällaisia ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja on jatkuvasti tarjolla Euroopan markkinoilla. Jos tilastoista katsoo alle kahden vuoden ikäisiä maahantuotuja autoja, niin nimissä vilahtelee "hybrid" ja "E" merkinnät. Asiakkaillemme tekemissä laskelmissamme selkeästi suurimmat säästöt autontuonnissa ovat viimeaikoina olleet juuri nimenomaan plug-in hybrideissä. Yksi viime kuukausien eniten kysyttyjä malleja on ollut Suomessakin valmistettava Mersun GLC:n E eli plug-in malli. Yksistään tätä mallia on tuotu useita kymmeniä Suomeen viime kuukausien aikana.

ST Tuontipalvelu Oy on Auto-Saksasta.fi nettisivun kautta profiloitunut tuomaan autoja erityisesti Saksasta. Viime aikoina on Ruotsista tuonti kasvanut ja välittämistämme autoista on nyt noin 30% Ruotsista. Autojen tarkastuksia tekemässä meillä on Ruotsissa jo kolme suomalaista asiamiestä. Edelleen etsimme erityisesti Ruotsiin uusia ammattiostajia. Suurin tarve uudelle asiamiehelle olisi eteläisessä Ruotsissa. 

2018 on Suomeen tuotu käytettyjä autoja enemmän kuin koskaan aiemmin. Mikä tähän tuontiryntäykseen on ollut syynä? Pääsyitä ovat halpa Ruotsin kruunu, dieseleiden alehinnoittelu Euroopassa, autoliikkeiden lisääntynyt oma tuonti ja vanhempia autoja suosiva autoverotusjärjestelmä.

Thursday 29 November, 2018
kirjoittanut Tomi Rantanen

WLTP korvasi NEDC mittaustavan CO2-arvossa 1.9.2018 alkaen

Viimeksi autoverotus kiristyi 1.4.2012. Sen jälkeen on tullut korkeimman oikeuden päätös, jonka perusteella vanhemmat autot tulee aina verottaa sillä prosentilla, joka on ollut pienin voimassa oleva prosentti kaikissa autoverolaeissa, jotka ovat olleet voimassa auton ensirekisteröinnin jälkeen.

1.9.2018 alkaen CO2-päästöt korvataan WLTP lukemalla autoveroprosentin määrittämisessä. Tämä vaikuttaa vain autoihin, jotka on ensirekisteröidään syyskuun 2018 jälkeen. Vero nousee yleisesti autoissa joiden CO2-arvo oli yli 160 g/km. Tätä vähemmän päästävissä autovero pysyy pääsääntöisesti ennallaan.

Ennen 1.9.2018 ensirekisteröidyt autot verotetaan vanhempien lakien mukaan. Mikään ei siis muutu. Käytettyjen autojen tuominen on aivan yhtä kannattavaa kuin ennenkin.

Ao. taulukosta näet millä prosenteilla eri vuosina ensirekisteröityjä autoja verotetaan.

Autoveroprosentit_eri_vuosilta

 

Miten uusi WLTP-mittaustapa vaikuttaa käytetyistä autoista maahantuotaessa maksettavaan autoveroon? Muutos tuli voimaan suomessa 1.9.2018.

Tuesday 28 August, 2018
kirjoittanut Tomi Rantanen

Selkeytämme hinnoitteluamme. Aiemmin totaalipalveluun kuului kolme tarkastusta. Useimmiten selvittiin vain yhden auton tarkastamisella ja siksi asiakkaiden pyynnöstä selkeytämme hinnoitteluamme.

Aiemmin myynnissä ollut Totaalipalvelu pilkotaan nyt kahteen erilliseen palveluun.

Ostoprosessin voit nyt käynnistää entistä huomattavasti edullisemmin - maksamalla ainoastaan 299 € tarkastuspalvelun.

299 € Tarkastuspalvelu

  • Saat yhteyden autojen ammattiostajaan eli asiamieheen Euroopassa
  • Asiamies auttaa valikoimaan tarkastettavan kohteen
  • Asiamies arvioi autoja apunasi myynti-ilmoitusten perusteella
  • Paikallisen kielen täydellisesti osaava asiamies soittaa autojen myyjille
  • Asiamies antaa oman mielipiteensä autosta ja myyjän luotettavuudesta
  • Asiamies käy henkilökohtaisesta tarkastamassa auton ja tapaamassa myyjän
  • Saat tarkan ja laaja-alaisen kuntoraportin autosta sähköpostiin
  • Saat lisäkuvia autosta (erityisesti mahdollisista puutteista ja vioista)
  • Tarkistamme auton historian paikkansapitävyyden
  • Tarkistamme ettei auton mittaria ole manipuloitu
  • Tarkistamme ettei autoa ole kloonattu tai kasattu kolariautosta
  • Teemme auton ostamisesta sinulle helppoa ja turvallista
  • Mahdolliset lisäkulut
    • Seuraavan auton tarkastus 150 € (jos hylkäät ensimmäisen)
    • Vaihto toiseen asiamieheen, toiselle alueelle tai toiseen maahan 100 €
    • Asiamiehen km-korvaus 0,45 € / km
    • Tinkimisen pidämme reiluna ja sinä hyödyt 60% tingitystä - laskutamme 40% tinkiprovision

Kun päätät ostaa auton, niin olemme apunasi turvaamassa autokaupan.

+ 400 € Autokaupan turvaaminen 

  • Varmistamme, että auto myydään sinulle; ei kenellekään toiselle.
  • Myyjän vaatiessa maksamme autosta käsirahan puolestasi varmistaaksemme kaupan.
  • Varmistamme, että auton maksu tehdään turvallisesti .
  • Välitämme auton koko maksun yksityisille myyjille ja pienille autokaupoille.
  • Jos turvallisuus mielestämme vaatii, niin otamme auton ja paperit myyjältä samalla kun auto maksetaan.
  • Tarkistamme auton myyjän henkilöllisyyden
  • Tarkistamme, että auton myyjä on auton laillinen omistaja ja oikeutettu myyntiin
  • Tarkistamme, ettei auto ole varastettu
  • Tarkistamme kauppakirjan ja auton dokumentit
  • Käännämme kauppakirjan tarvittaessa suomeksi
  • Varmistamme, että kauppakirjan teksti takaa sinulle kuluttajasuojan
  • Tarkistamme auton vaatimuksenmukaisuuden EU alueella
  • Varmistamme, että auton saa Suomen kilpiin ilman muutostöitä
  • Kerromme tarvittavien muutostöiden tai lisädokumenttien (insinöörien lausuntojen) hinta-arvion
  • Varmistamme, että auton omistuspaperit luovutetaan auton kanssa
  • Järjestelemme auton noutamisen
  • Teemme tarvittavat export paperit ja auton noutoon vaadittavan valtakirjan
  • Varmistamme, että auto odottaa noutoa turvallisessa paikassa
  • Vakuutamme auton puolestasi heti kun auto on maksettu
Minkä tahansa auton kuntoraportti nyt 299 eur hintaan.
Julkaistu Cars | Lue lisää...

Tuesday 17 November, 2015
kirjoittanut Tomi Rantanen

Tulli on vielä muuttanut käytettyjen maahantuotujen autojen verotusta. Nyt tulli verottaa ajoneuvot pienimmällä prosentilla, joka löytyy auton ensirekisteröinnin jälkeen voimassaolleista laeista. Tämä muutos koskee henkilöautojen lisäksi myös pakettiautoja ja moottoripyöriä. Keskityn tässä kirjoituksessa tärkeimpään eli autojen verotukseen.

Tämä koskee 2007, ja sitä ennen, ensirekisteröityjä autoja. Ainakin 2003-2007 ensirekistöidyt autot, joiden co2-päästöt ovat 56-239 g/km. Näillä normaalipäästöisillä autoilla on ollut voimassa pienempi autovero vuonna 2008. Katso ao taulukko

  2003-2007 2008
co2-päästöt vero-% oikea vero-%
100 16,5 % 14,0 %
120 20,1 % 16,0 %
140 23,8 % 18,0 %
160 27,7 % 20,0 %
180 28,0 % 22,0 %
200 28,0 % 24,0 %
220 28,0 % 26,0 %
240   ei palautettavaa

Meillä ei ole täyttä selvyyttä vielä 2001 ja vanhemmista autoista, jotka on verotettu kokonaispainon perusteella. Itse jättäisin näistäkin uuden oikaisupyynnön tullille. 

Kaikki, jotka ehtivät 2014 aikana valittaa 2011 maahantuomastaan 2007 vanhemmasta autosta, tulisi nyt tehdä vielä uusi valitus korjauksen tehneeseen tulliin.

Tämä palautus voi olla joillekin jopa yli tuhat euroa. Esimerkiksi C-Sarjan MB, joka oli ensirekisteröity 2007, ja josta on korjauksen jälkeen jäänyt maksettavaksi 5.000 € autoveroa, ja jonka päästöt on 160 g. Oikea vero olisi ollut noin 3.610 €. Lisäpalautusta olisi tulossa vielä 1.390 €. Tämä esimerkki on suurimmasta päästä. Normaalit palautukset 2007 ja vanhemmissa autoissa ovat muutamia satasia.

Miten Suomen Tuontipalvelu voi auttaa?

25 € valituslomakkeemme teksti on päivitetty ja sillä voi tehdä myös uusintavalituksen. Tilaamaan tästä >>>

124 € teemme oikaisupyynnön täyspalveluna, lähetä viesti tomi@auto-saksasta.fi, jos haluat tämän palvelun.


Wednesday 26 November, 2014
kirjoittanut Tomi Rantanen

Auton ensirekisteröintikuukausi ja auton co2-päästöt vaikuttavat määrättävään autoveroprosenttiin. Laatimani taulukko antaa nopeasti kokonaiskuvan edullisimmista autoista. Autoverolaskuri auttaa tutkimaan asiaa tarkemmin.

Nykyisen verolain co2-päästöihin perustuvat prosentit on lilalla viivalla. 1.4.2012 jälkeen ensirekisteröidyt autot verotetaan tämän nykyisen lain mukaisesti. Vanhempiin autoihin sovelletaan nykyistä lakia, jos auton päästöt ovat niin pienet, että nykyinen laki antaa pienemmän veroprosentin kuin ensirekisteröintivuonna voimassaollut verolaki. Siksi kaikki viivat kohtaavat toisensa jossain kohtaa. Pienipäästöisiä autoja on siis kannattavaa tuoda, on ne sitten uusia tai vanhempia.

Yleisesti autot päästävät 120-200 g/km. 

Normaalipäästöisen (alle 240 g) auton autoveroprosentti on pienin jos auto on ensirekisteröity välillä 1.1.2008 - 31.3.2009 (punainen viiva). Myös 1.4.2009 - 31.3.2012 on veroprosentti hieman nykyistä pienempi.

Jos haaveilet isopäästöistä autoa, kuten urheiluautoa tai maasturia, niin pienin autoveroprosentti on 2007 ja sitä vanhemmilla autoilla. Autovero ei ole koskaan yli 28%.

Kerromme mielellämme lisää tai teemme sinulle tarkan tarjouksen.


Monday 13 October, 2014
kirjoittanut Tomi Rantanen

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tänään antama päätös on iloinen uutinen tuhansille kansalaisille.

1.4.2009 alkaen tulli ei enää laskuttanut arvonlisäveroa autoveron päälle. Tähän toimintamalliin pakotti EU-tuomioistuimen päätös. Tuolloin tulli palautti automaattisesti väärin perimänsä arvonlisäverot 2006-2008 ajoneuvoja maahantuoneille yksityishenkilöille. Tuon päätöksen jälkeen valtio on kuitenkin kieltäytynyt palauttamasta laittomasti perimiään arvonlisäveroja 2002-2005 aikana maahantuoduista autoista, vedoten verovalituksen vanhenemispykälään. Kansalaisella on ollut lain mukaan aikaa valittaa veron maksua seuraavien kolmen kalenterivuoden ajan. Nyt käräjäoikeus totesi, että väärin verotetun kansalaisen ei ole pitänyt ollettaa seuraavan lainvalmisteluja, niin että hän olisi osannut valittaa ajoissa, ennakoiden tulevat lakimuutokset. Nyt väärin perittyjä arvonlisäveroja voi hakea tullilta takaisin kymmenet tuhannet vuosina 2002-2005 autoja maahantuoneet yksityishenkilöt. Jo 11.000 väärin verotettua on jättänyt Tullille valituksen ja verojen palautusvaatimuksen tästä asiasta. Jos sinä olet tuonut ajoneuvon maahan 2002-2005, niin täytä Tullin valmis korvausvaatimuslomake.

Tämä ei jää tähän...

Samaan valitusajan umpeutumiseen Tulli on vedonnut, hylätessään autoveron oikaisupyynnöt vuosina 2008-2011 maahantuotujen, ja co2-päästöjen perusteella väärin verotettujen ajoneuvojen osalta. Arviomme mukaan kyseessä on yhteensä yli 100 miljoonaa euroa EU-lainsäädännön vastaisesti perittyä autoveroa.

Tulli ei ole laatinut valmista lomaketta co2-perusteella väärin verotetun ajoneuvon veron oikaisemiseen.

Me päivitimme valituspohjaamme niin, että siinä on myös tarvittavat pykälät, joihin voi vedota saadakseen liikaa perityt autoverot takaisin vuosina 2008-2011 verotetuista ajoneuvoista. 25 € hintainen (sis. alv 4,84 €) valituspohja sisältää myös puhelinneuvonnan. Voit tilata valituspohjan tämän linkin kautta. Emme voi taata, että vanhentuneita autoveroja saisi takaisin, mutta kieltämättä tilanne näyttää nyt lupaavalta. Aikaa voi kulua pitkään jos tulli venkoilee valittaen korkeampiin oikeusasteisiin, mutta korkoa palautus juoksee kokoajan.

Keiden kannattaa valittaa "vanhentuneista" autoveropäätöksistä?

Jos henkilöauton autoveropäätös on tehty 1.1.2008 - 31.3.2009 ja

  • autosi on ensirekisteröity 2007 tai sitä ennen ja määrätty vero oli yli 27,5 %.

Jos henkilöauton autoveropäätös on tehty 1.4.2009 - 31.12.2011 

  • autosi on ensirekisteröity 1.1.2008 - 31.3.2009 (kaikki autoverot nousivat 1.4.2009 arvonlisäveron verran)
  • autosi on ensirekisteröity 2007 tai sitä ennen ja määrätty vero oli yli 27,5 %

Myös moottoripyörien ja pakettiautojen verotuksesta voi kannattaa valittaa. Päivitämme blogiin pian tarkempaa tietoa tästä.

Julkaistu Cars | Lue lisää...

Monday 18 August, 2014
kirjoittanut Tomi Rantanen

Hallitus julkaisi uudet autoveroprosentit, joten poistin tämän arveluita sisältäneen kirjoituksen.


Friday 23 May, 2014
kirjoittanut Tomi Rantanen

Hallitus on tänään 23. kesäkuuta antanut eduskunnalle esityksen uusiksi autoveroprosenteiksi.

Yli 140 g/km co2-päästöt omaavien autojen verot eivät muutu. Pienipäästöisten autojen verot tippuvat vuosittain jatkossa todella pienin askelin vuosittain 2016-2019 aikana. Jäätiin kauas odotetusta ja arvellusta 20% veronalennuksesta.

Jatkossa alle 120 g päästävien autojen tuominen on aavistuksen entistä kannattavampaa. Jos haluaa isompipäästöisen auton, niin KHO:n päätöksen aiheuttama autoverojen tippuminen maaliskuussa 2012 ja sitä ennen rekisteröidyillä autoilla on merkittävämpi tekijä. Edelleen voi todella isopäästöisen auton vero olla 50%, kun yhtä isoilla päästöillä varustetut 2007 auton saa aina alle 28% verolla.

Kuvassa tiivistelmä tulevista pienipäästöisten autojen autoveroprosentien muutoksista.

Esimerkiksi täyssähköauton autoveroprosentti tippuu noin puoleen nykyisestä. Esimerkiksi 85 teur maksavan Teslan vero on nyt noin 4.000 € ja 2016 alusta 3.520 €. 

Toinen esimerkki voisi olla 106 g päästävä Mini Cooper jota myydään noin 25 teur hintaan. Autoveroa on ollut noin 3.800 € ja 2016 alusta noin 3.600 €. 

Vaikutus autojen myyntihintoihin on siis lähes olematon. Taitava tinkijä on tähänkin saakka saanut helposti muutaman lisäsatasen alennusta.

Vaikutus käytettyjen autojen tuontiin

Pienipäästöisten autojen verot kevenevät, oli auto ensirekisteröity milloin tahansa.

Nyt tilanne on selkiytynyt. Enää ei tarvitse odottaa lisätietoja harkitessaan käytetyn auton tuomista. Jos haluaa ostaa "normaalipäästöisen" yli 160 g/km päästävän auton, niin pienemmillä veroprosenteilla saa maaliskuussa 2012 tai sitä ennen ensirekisteröidyn auton. Tämä tilanne tulee säilymään jatkossakin.

Aiheesta lisää

Kaikki uudet autoveroprosentit pdf-tiedostona. 2016 - 2019 autoveron alennus.

Lue tarkemmin millaisia käytettyjä autoja kannattaa nyt tuoda Suomeen.

Autoverolaskuri jolla voit laskea eri vuosina ensirekisteröityjen autojen tarkan veron.


Thursday 24 October, 2013
kirjoittanut Tomi Rantanen

Tämä päätös on ilouutinen kaikille autoja maahantuoneille tai auton maahantuontia suunnitteleville. Korkein hallinto-oikeus on julkistanut perjantaina 19.12.2014 päätökset (2014:182 ja 2014:183), joiden ydinsisältö on seuraavanlainen. Maahantuotu auto pitää verottaa sillä autoveroprosentilla, joka oli voimassa Suomessa sinä päivänä kun auto on ensirekisteröity toisessa maassa. Vanhempia autoja ei saa verottaa 2008 voimaan tulleiden, ja edelleen huhtikuussa 2012 kiristyneiden, co2-päästöihin perustuvien suurempien autoveroprosenttien mukaan. Tulli saa jatkossa määrätä autoveroa vain sen verran, kuin vastaavassa jo maassa olevassa autossa on veroa jäljellä (prosentilla jolla vastaava auto on aikanaan verotettu).

Tulli on luvannut ottaa tämän päätöksen heti käytäntöön. Liikaa verotetut, ja oikaisuvaatimuksen tehneet autontuojat, saavat likaa perittyjä veroja takaisin. Lisäksi Tulli tekee jatkossa verotuspäätökset sopusoinnussa tämän KHO:n päätöksen kanssa.

Käsityksemme mukaan valtio joutuu palauttamaan nyt kymmeniä miljoonia liikaa perittyjä autoveroja. 

Oletko tuonut vuoden 2012 jälkeen auton?

Voit laatia 2012 maahantuoduista autoista oikaisupyynnön 31.12.2015 saakka. Tässä vaiheessa tulli on luvannut käsitellä vain virallisen valitusajan sisällä tehdyt oikaisupyynnöt (päätöstä seuraavat 3 vuotta). 

Lue aiemmasta blogikirjoituksestamme, keiden kannattaa tehdä oikaisupyyntö, ja tilaa meiltä 25€ hintainen oikaisupyyntöpohja:
http://www.auto-saksasta.fi/fi/blogi/item/8-autovero-oikaisun-hakeminen.html

Päätökset vuosilta 2008 - 2011 (lisätty 6.3.2015)

Näistäkin päätöksistä on kannattavaa valittaa. Varsinais-suomen käräjäoikeus teki päätöksen 6.3.2015 liittyen vanhempaan arvonlisäverokiistaan. Oikeuden mukaan kolmen vuoden vanhenemisaika ei ole pätevä. Lue lisää uudemmasta blogikirjoituksestamme.

Ketkä hyötyvät KHO:n päätöksestä eniten?

2007 ja sitä ennen ensirekisteröityjen suuripäästöisten autojen maahantuojat voivat saada takaisin jopa useita tuhansia euroja jokaisesta maahantuomastaan autosta. Jatkossa esimerkiksi 2007 tai vanhemman yli 360 g/km co2-päästöt omaavan auton autoveroprosentti tippuu nykyisestä 50% takaisin vuonna 2007 voimassa olleeseen alkuperäiseen 28%. Autovero on jatkossa isopäästöisillä autoilla lähes puolet nykyistä pienempi. Nyt voi olla Suomen hintatasoon verraten erittäin kannattavaa tuoda Saksasta tai EU-maista, 2007 ja sitä ennen rekisteröityjä, isoja maastureita (MB ML ja R-sarja, Audi Q7, BMW X5), edustusautoja isolla koneella (MB S-Sarja, BMW 7-sarja, Audi A8), tehokkaita urheiluautoja (Porsche, Ferrari, MB CL, CLK, SL, BMW:t isoilla koneilla, 6-sarja, Audin urheilumallit), Jenkit isoilla moottoreilla jne. Yleensäkin kaikki ajoneuvot joissa on isot moottorit ja sitä myöten isot päästöarvot ja jotka on rekisteröity 2007 ja sitä ennen.

Tämä ei ole ihan sitä mitä valtiovalta on viime vuosina lakimuutoksillaan tavoitellut. Tietenkin päättäjät haluaisivat lisätä liikenteessä olevien pienipäästöisten autojen määrää. Uudemmat autot olisivat lisäksi liikenneturvallisempia. EU:n tasavertaiseen verokohteluun tähtäävät pykälät kuitenkin pakottavat Suomen Tullin verottamaan näitä vanhempia suuripäästöisiä autoja huomattavasti nykyistä suopeammin. Maahantuotuun käytettyyn autoon ei saa määrätä veroa joka on korkeampi kuin vastaavassa jo maassa olevassa autossa. EU maiden välistä käytettyjen autojen kauppaa ei saa yrittää vaikeuttaa määräämällä liian korkeita veroja. Tämä on EU:n linjaus ja nyt sen vahvistanut myös KHO Suomessa.

ESIMERKKI. Toin itse tänä vuonna Saksasta Suomeen 2007 ensirekisteröidyn MB R320 cdi Lang tila-auton. Autoveroprosentti päätöksessä oli päästöihin perustuen 42%. Autoveron olisi pitänyt KHO:n mukaan olla 28% (vuonna 2007 voimassa ollut vero). Veroa maksoin 8790,18 €. KHO:n päätöksen mukaisesti laskettuna minun olisi pitänyt maksaa vain 5.860,12 €. Saan takaisin 2.930,06 € korkoineen.

Toiseksi eniten hyötyvät ne jotka ovat viime vuosina tuoneet, tai tuovat jatkossa autoja, jotka on ensirekisteröity välillä 01/2008 - 04/2012. CO2-perusteista autoveroa kiristettiin 1.4.2012 alkaen ja lähes kaikkien normaalien henkilöautojen verotus kiristyi 20-30%.  

Autoveroprosentit vuosittain - autoverotuksen historia Suomessa

  • Ennen 15.05.2003, Tarkka merkki ja mallikohtainen luettelo jossa vero vaihtelee 25-40% välillä (ka noin 30%). Katso tästä taulukosta mikä veroprosentin pitäisi olla. Jos autosi mallia ei löydy listasta, niin vero oli 29% bensa-autosta ja 30% dieselistä.
  • 15.05.2003 - 31.12.2007, veroprosentti oli aina alle 28% (uutena 28%, vähennettynä 650 € diesel, 450 € muut). Vähennyksen jälkeinen todellinen veroprosentti oli 25,0 - 27,9% ja saat tarkan prosentin tästä listasta jos tiedät autosi ovh:n ensirekisteröintihetkellä.
  • 01.01.2008 - 31.03.2009, veroprosentti co2-päästöjen perusteella + elv. Kts taulukko
  • 01.04.2009 - 31.03.2012, veroprosentti co2-päästöjen perusteella (elv sisällytettiin veroon). Kts taulukko
  • 01.04.2012 - nyt voimassa oleva co2-päästöihin perustuva verotus. Et voi valittaa päätöksestä.

Minkä verran autovero kiristyi 1.4.2012 alkaen?

co2- 2008/01 2012/04 absol. vrt nyt
päästöt ennen% nyt% ero muutos
100 17,1 % 16,5 % -0,6 % -3,6 %
120 19,6 % 20,1 % 0,5 % 2,5 %
140 22,0 % 23,8 % 1,8 % 7,6 %
160 24,4 % 27,7 % 3,3 % 11,9 %
180 26,8 % 31,6 % 4,8 % 15,2 %
200 29,3 % 35,1 % 5,8 % 16,5 %
220 31,7 % 38,4 % 6,7 % 17,4 %
240 34,2 % 41,2 % 7,0 % 17,0 %
260 36,6 % 43,6 % 7,0 % 16,1 %
280 39,0 % 45,5 % 6,5 % 14,3 %
300 41,5 % 47,1 % 5,6 % 11,9 %
320 43,9 % 48,3 % 4,4 % 9,1 %
340 46,4 % 49,2 % 2,8 % 5,7 %
360 48,8 % 50,0 % 1,2 % 2,4 %

Miten luet taulukkoa?

ESIMERKKI. Olet tuonut 2013 maahan 2008 ensirekisteröidyn Mersun jonka co2-päästöarvo on 180 g/km (ensimmäinen pystysarake). Autoveroa on määrätty 31,6 % auton verotusarvosta (kolmas pystysarake). Autoveron olisi pitänyt olla vain 26,8% (toinen pystysarake). Näiden prosenttien ero on neljännessä sarakkeessa ja viimeisessä sarakkeessa on kerrottu kuinka paljon olet maksanut liikaa autoveroa prosenteissa (15,2%). Jos maksoit autoveroa 10.000 €, niin siinä oli 15,4% liikaa, eli tekemällä oikaisupyynnön saat 1.520 € takaisin korkoineen. 

Haluatko lisätietoja?

Soita maahantuonnin palvelunumeroomme 0600 984 53 (1,98 € /min)

Tai tilaa ohjeet oikaisupyynnön tekemiseen

Media ja lehdistö voi olla yhteydessä:
toimitusjohtaja Tomi Rantanen 044 3677 990

 


Saturday 24 August, 2013
kirjoittanut Tomi Rantanen

Invalidi voi saada pakettiautoon yhden ylimääräisen penkin, eli avustajan istuimen, ilman että autovero tai vuosittainen ajoneuvovero nousisi. On kahdenlaisia pakettiautoja. Ajoneuvoverolta eli vuosittaiselta maksultaan edullisessa pakettiautossa saa lain mukaan olla vain kuskin vieressä olevia istuimia eli käytännössä vain 3 matkustajapaikkaa. Tällainen alennetun veron alaisen pakettiauton autovero, joka maksetaan tuonnin yhteydessä, on sitä pienempi mitä suurempi on auton kokonaispaino (auton omapaino + kantavuus = kokonaispaino). Mitä lähemmäs pakettiauton kokonaispaino menee 3.500 kg rajaa, niin sitä isompi alennus tulee autoveroprosenttiin. Toinen pakettiautojen ryhmä kulkee nimellä kaksikäyttöajoneuvot tai monikäyttöajoneuvot. Käytännössä näissä pakettiautoissa on penkkejä muualla kuin kuskin vieressä. Autovero maahantuodessa ja vuosittainen ajoneuvovero menee päästöjen mukaan ja vastaa samoilla päästölukemilla olevan henkilöauton maksuja.

Emme ole täysin varmoja kummalla nimellä lisäpenkeillä varustettuja pakettiautoja kutsutaan. Eri viranomaiset näyttää edelleen käyttävät kahta eri nimistystä - kaksikäyttöajoneuvo tai monikäyttöajoneuvo.

Se että saako auton rekisteröityä pakettiautoksi, on usein ratkaiseva tekijä invalidille, joka etsii uudehkoa autoa. Tavalliseksi pakettiautoksi rekisteröidystä autosta saa helposti tuodessa autoveron kokonaisuudessaan takaisin. Invalidi (80% haitta-aste tai yli 60% haitta-aste ja auton välttämättömys) saa manuaalivaihtesen auton autoverosta takaisin 3.770 €. Jos hän tarvitsee automaattivaihtesen auton, niin autoveron palautus on 4.980 €. Jos ison pakettiauton vero menee henkilöauton taulukon mukaan (kaksikäyttö tai toiselta nimeltä monikäyttöajoneuvot), niin vero nousee helposti yli tuon palautusrajan. Lisäksi vaikutus vuotuisiin maksuihin voi olla 300 - 700 €. Invalidin ei tarvitse maksaa vuotuista ajoneuvoveron perusosaa, mutta käyttövoimavero lankeaa aina maksettavaksi. Isopäästöisessä ja painavassa dieselautossa, joka on reksiteröity henkilöautoksi tai kaksikäyttöajoneuvoksi, on helposti noin 500 € vuotuinen käyttövoimavero.

Invalideilla on siis mahdollisuus poikkeuslupaan lisäistuimen osalta. Tästä emme löytäneet selkeää tietoa mistään internetissä joten päätimme jakaa tämän arvokkaan tiedon nyt kaikille.

Mitä penkkejä saa invalidin käyttöön rekisteröidyssä pakettiautossa olla niin, että auto silti säilyy pakettiautona, eikä muutu kaksikäyttöajoneuvoksi? 

  • Normaalit kuskin viereiset istuimet (max 2 paikkaa)
  • Taaempana kiinnityskohta pyörätuolille (tätä ei lasketa istuinpaikaksi)
  • Yksi ylimääräinen avustajan istuin jos lääkärintodistuksessa osoitetaan tarve avustajalle

Saksassa on jatkuvasti tarjolla runsas määrä erilaisia pakettiautoja joissa on helposti irrotettavia penkkejä takaosassa ja erilaisia kohtia pyörätuolin kiinnitykseen. Osassa pyörätuolilla pääsee kuksin viereen ja toisissa paikka on taaempana.

Toimme toukokuussa 2014 Ford Transitin jossa oli sähköinen pyörätuolin kiinnitys kuksin viereisellä paikalla ja pakettiauton takaosassa oli kaksi lisäistuinta. Reksiteröimme auton yhden takatilassa olevan penkin kanssa.

Miten saada lupa avustajan istuimelle pakettiautoon? Homma etenee seuraavasti:

  1. Hanki lääkärintodistus invaliditeetista ja siihen lausunto, että tarvitset avustajaa matkalla.
  2. Etsi Saksasta sopiva pakettiauto jossa on jo irrotettavia lisäpenkkejä takaosassa.
  3. Hae autoveroon huojennuspäätöstä Tullin ohjaus ja kehittämisyksiköstä. Vapaamuotoinen kirje jossa kerrot tuovasi maahan pakettiauton ja että siihen tulee avustajan penkki. Pyydä heiltä päätöstä, että auto verotetaan pakettiautoille kuuluvan veronalennuksen mukaisesti vaikka se avustajan penkin kanssa onkin rekisteröity kaksikäyttöajoneuvoksi. Liitä mukaan lääkärintodistus. Jos tiedät jo autosi tiedot niin kerro siitä mahdollisimman tarkasti.
  4. Tee pakettiautolle maahantuontikatsastus niin, että mukana on avustajan penkki. Todennäköisesti katsastusmies merkitsee rekisteriotteelle, että auto on kaksikäyttöauto. Tämä merkintä ei haittaa kun sinulla on huojennuspäätös Tullin ohjaus ja kehtittämisyksiköltä.
  5. Täytä autoveroilmoitukset ja lähetä ne Hangon tulliin. Liitä mukaan lääkärintodistuksesi ja päätös huojennetusta autoverosta pakettiautolle jossa on lisäpenkki.
  6. Kun veropäätös tulee, niin tarkasta, että tulli on antanut päätöksen mukaisesti pakettiauton alennuksen autoverosta. Maksa sitten vero ja hae autoon Suomen kilvet.
  7. Hae autoveron palautusta invaliditeetin perusteella Hangon tullista.

ESIMERKKILASKELMA

Toimme maahan manuaalivaihteisen Ford Transitin vuosimallia 2010. Autossa oli pyörätuolin kiinnitys kuksin vieressä ja takana kaksi lisäpenkkiä turvavöineen. Asiakas oli oikeutettu saamaan autoveron palautusta invaliditeetin perusteella. Transitin co2-päästöt olivat 214 g/km. Tullin Mahti-järjestelmä antoi verotusarvoksi 17.354 €. Jos auto olisi rekisteröity kaksikäyttöautoksi lisäpenkin tai penkkien kera, niin veroprosentti olisi ollut sama kuin 214 g päästävällä henkilöautolla eli 37,5 %. Autoveroa olisi tullut maksettavaksi 6.508 €. Invalidin autoveron palautuksenkin jälkeen (3.770 €) olisi jäänyt maksettavaa 2.738 €.

Otimme autosta toisen lisäpenkin irti ja haimme asiakkaalle huojennusta yllä mainitulla tavalla. Transit rekisteröitiin kaksikäyttöautoksi, mutta se verotettiin pakettiautona. Transitin kokonaispaino oli 3.000 kg ja näin ollen autoveroprosentti oli 17,8 % pienempi kuin henkilöautoilla. Autoveroprosentiksi jäi 19,7 % (normaali 37,5% josta pois 17,8%). Autoveroksi jäi 3.418 €. Sen sai kokonaisuudessaan takaisin Tullilta (palautus max 3.770 €).

Asiakas säästää jatkossa arviolta noin 500 € ajoneuvoveron käyttövoiman osalta.

HALUAMME AUTTAA

Meille kaikkien invalidien autoverotusten järjestelyt ovat arkipäivää. Olemme valmiina auttamaan sinua sopivan auton löytämisessä, tarkastamisessa, ostamisessa, Suomeen kuljettamisessa ja kaikessa Suomen rekisteröinti, tullaus, ja verotusbyrokratiassa. Lue lisää inva-autoja käsittelevältä sivultamme.

PAKETTIAUTOJEN ALENNETTU AUTOVERO

Tässä vielä liitteeksi autoveroprosentista pakettiautolle saatavat alennukset:

Auton kokonaismassa (kg) Veroprosentista tehtävä vähennys (prosenttiyksikköä) 

2501—2550    9,8 

2551—2600   11,5 

2601—2650   12,8 

2651—2700   13,8 

2701—2750   14,7 

2751—2800   15,4 

2801—2850   16,1 

2851—2900   16,7 

2901—2950   17,2 

2951—3000   17,8 

3001—3050   18,3 

3051—3100   18,7 

3101—3150   19,1 

3151—3200   19,6 

3201—3250   19,9 

3251—3300   20,3 

3301—3350   20,7 

3351—3400   21,0 

3401—3450   21,4 

3451—3500   21,7

Julkaistu Cars | Lue lisää...

Displaying 1 to 10 (of 15 articles)